Mitä sie toivoisit partiolta Etelä-Karjalassa ja mitä sie haluaisit partiossa tehdä? Haluatko päästä vaikuttamaan Etelä-Karjalan partiopiirin asioihin? Oletko innokas kehittäjä, uuden oppija tai ehkäpä sydämesi sykkii viestinnälle ja markkinoinnille? Lähde mukaan piirihallitukseen!
Etelä-Karjalan Partiolaisten piirihallituksessa on syksyllä 2024 auki neljä paikkaa seuraavalle kahden vuoden kaudelle. Piirihallituksen tehtäviin kuuluu toiminnan suunnittelu pitkällä ja lyhyellä aikavälillä, lippukuntien tukeminen eri toiminnanalojen kautta, toiminnan seuranta ja raportointi, piirin taloudesta huolehtiminen, toiminnan turvallisuudesta huolehtiminen, yhteydenpito yhteistoimintaosapuoliin, partion edunvalvonta sekä osallistuminen toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja päätöksentekoon Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n eri toimielimissä.
Avoinna olevat hallituspestit kaudelle 2025–2026:
Piirinjohtaja
- Piirijohtaja vastaa piirin johtamisesta ja kehittämisestä, piirihallituksen johtamisesta sekä työntekijätuen koordinoinnista.
- Katso piirinjohtajan pestikuvaus
Lippukuntatuesta vastaava hallituksen jäsen
- Lippukuntatuesta vastaava hallituksen jäsen vastaa lippukuntatuen ryhmän sekä valmentajien, moninaisuusjaoston ja kasvujaoston toiminnasta.
- Katso lippukuntatuesta vastaavan hallituksen jäsenen pestikuvaus
Kasvatuksen ikäkausi-osa-alueesta vastaava hallituksen jäsen
- Kasvatuksen ikäkausi-osa-alueeseen kuuluu perhepartio, sudenpentu- ja seikkailija, sekä tarpoja-samoaja-vaeltaja -jaostot. Pestissä työparina toimii ikäkausiosan vastaava ja tukena myös kasvatusryhmän puheenjohtaja.
- Pestikuvaus
Viestinnästä vastaava hallituksen jäsen
- Viestintä vastaa piirissä tapahtuvasta viestinnästä, tiedotuksesta sekä markkinoinnista ja niihin liittyvästä koulutuksesta, sekä tukee osallistumista SP:n koulutuksiin.
- Viestinnästä vastaavan hallituksen jäsenen pestikuvaus
Piirihallituksen uudet jäsenet valitaan piirin syyskokouksessa 27.10.2024 Joutsenossa. Voit asettua ehdolle täyttämällä pestikohtaisen hakulomakkeen piirin verkkosivujen pestihaussa tai olemalla yhteydessä jompaan kumpaan nykyisistä piirijohtajista. Syksyn aikana ilmoittautuvien ehdokkaiden esittelyt julkaistaan piirin sosiaalisen median kanavissa.
Hallitukseen voi hakea kuka vain piirin jäsen, eikä aiempi hallitusosaaminen ole välttämätöntä. Aiempi hallituskokemus ja esimerkiksi partiojohtajaperuskoulutus katsotaan kuitenkin eduksi ja niistä on hyötyä pestissä. Pestiä varten on saatavilla koulutusta, tukea ja apua, niin hallituskollegoilta kuin ammattitaitoisilta piirin toimihenkilöiltä.
Miks just siun kannattaa hakea piirihallitukseen?
Koska piirihallituksessa:
- Pääset vaikuttamaan asioihin piirin tasolla ja valtakunnallisesti
- Kehityt johtamis- ja organisointitaidoissasi monilla eri tavoin.
- Saat tehdä pestiä omalla tavallasi ja omien ajankäyttöedellytystesi mukaan.
- Pääset osaksi huipputiimiä!
Lisätietoja avoimista paikoista saat nykyisiltä piirijohtajilta:
Emmi Niitlahti (emmi.niitlahti@partio.fi, p. 050 465 1048)
Meri Ilmaniemi (meri.ilmaniemi@partio.fi, p. 0408389004)