Etelä-Karjalan Partiolaiset järjestää syksyllä useita koulutuksia, joihin on nyt ilmoittautuminen auki. Kokosimme kaikki piirimme järjestämät syksyn koulutukset yhdeksi koosteeksi tälle sivulle. Löytyisikö alta juuri sinulle sopivia koulutuksia?
Järjestelytoimikuntakoulutus 1.-3.11. Asinsaari, Lappeenranta
Koulutus on suunnattu kisojen järjestämisestä kiinnostuneille ja erityisesti lippukunnille, joilla on kilpailujen järjestämisvuoro tulossa lähiaikoina.
Koulutuksen käynyt osaa perustella partiotaitokilpailujen roolin osana partiotoimintaa sekä osaa määritellä kilpailutapahtumaan liittyvien järjestelyjen, kuten ratojen, tuloslaskennan sekä tukitoimintojen perustoiminnan. Lisäksi koulutuksen käynyt osaa määritellä oman piirinsä kisojen erityispiirteet.
Ilmoittautuminen 15.10. mennessä.
Partiokouluttajakoulutus 2.11. Asinsaari, Lappeenranta
Koulutus on tarkoitettu kouluttamisesta kiinnostuneille ja jo kouluttaneille, jotka haluavat oppia lisää. Osallistumisvaatimuksena on 18 vuoden ikä ja suoritettu partiojohtajaperuskoulutus. Koulutuksen aikana opitaan suunnitelemaan ja toteuttamaan partiokoulutusta. Koulutukseen liittyvä harjoittelu suoritetaan erikseen sovitussa piirin koulutuksessa.
Ilmoittautuminen 2.10. mennessä.
Akelakoulutus 16.11. Lauritsala, Lappeenranta
Oletko uusi lauman vetäjä?
Tämä kurssi antaa pätevyyden akelan pestissä toimiville tai pestiin aikoville. Kurssilla käsitellään partio-ohjelmaa ja ikäkausijohtajuutta erityisesti sudenpentuikäkauden näkökulmasta. Lisäksi pureudutaan ikäkausiohjelmiin lapsenkehitysvaiheiden ja kasvatuksen näkökulmasta, käydään läpi ryhmän kehityksenvaiheita ja aikuisen merkitystä lapsiryhmän toiminnan tukijana ja mahdollistajana.
Ilmoittautuminen 15.10. mennessä.
Sampokoulutus 16.11. Lauritsala, Lappeenranta
Oletko uusi seikkailijajoukkueen vetäjä?
Tämä kurssi antaa pätevyyden sammon pestissä toimiville tai pestiin aikoville. Kurssilla käsitellään partio-ohjelmaa ja ikäkausijohtajuutta erityisesti seikkailijaikäkauden näkökulmasta. Lisäksi pureudutaan ikäkausiohjelmiin lapsenkehitysvaiheiden ja kasvatuksen näkökulmasta, käydään läpi ryhmän kehityksenvaiheita ja aikuisen merkitystä lapsiryhmän toiminnan tukijana ja mahdollistajana.
Ilmoittautuminen 15.10. mennessä.
Luotsikoulutus 16.11. Lauritsala, Lappeenranta
Luotsikoulutus tarjoaa tietoa ikäkausista ja aikuisena tukena toimimisesta. Päivän aikana perehdytään ikäkauden erityispiirteisiin, ikäkauden partio-ohjelmaan sekä aikuisena toimimisen kysymyksiin. Luotsi saa vinkkejä pestiinsä ja pääsee vaihtamaan kokemuksia muiden samaa ikäkautta luotsaavien kanssa.
Ilmoittautuminen 15.10. mennessä.