Piirihallituksen henkilövalinnat jatkuvat ylimääräisessä kokouksessa

Etelä-Karjalan Partiolaisten sääntömääräinen syyskokous järjestettiin 30.10. Joutsenossa. Kokouksen tunnelma oli positiivinen huolimatta haastavasta pestitilanteesta. Kokoukseen osallistui yhteensä 25 henkilöä 9 eri lippukunnasta. Näin ollen äänet jakaantuivat 17 lippukuntaääneen ja 18 valtakirjaääneen. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat: toimintasuunnitelma ja talousarvio, tulevalle vuodelle sekä piirinjohtajan ja erovuoroisten hallitusten jäsenten, piirin partioneuvosten ja jäsenkokousedustajien sekä tilin- ja toiminnantarkastajien valinnat.

Toimintasuunnitelma ja tapahtumakalenteri sekä talousarvio hyväksyttiin muutoksitta. Talousarvion yhteydessä käytiin keskustelu siitä, että nyt laadittu 0-budjetti pitää sisällään oletuksen noin 50 hengen jäsenkasvusta, jonka lisäksi siihen liittyy epävarmuuksia kustannustason osalta (inflaation ennakoimattomuus). Samasta aiheesta keskusteltiin jo kevätkokouksessa, jossa keskusteltiin myös jäsenmaksun korotuspaineesta.

Henkilövalinnat olivat kokouksen keskeisin asia ja aiheuttivat haasteita. Kokouksessa ei löydetty piirihallituksen viestinnästä vastaavaa jäsentä eikä piirinjohtajaa. Näinpä kokous päätti ylimääräisen kokouksen järjestämisestä 3 viikon kuluttua sunnuntaina 20.11.2022 klo 12 Joutseno-talolla. Ylimääräisessä kokouksessa ainoat käsiteltävät asiat ovat piirinjohtajan sekä viestinnästä vastaavan hallituksen jäsenen valinnat.

Toivomme, että jokainen pohtii omalta kohdaltaan sekä omaa partioverkostoaan, josko vaikkapa juuri sinä tai kaverisi olisi oikea henkilö näihin pesteihin. Kolmen viikon päästä näihin pesteihin olisi nimittäin pakko löytää uudet tekijät.

Kokouskutsu ylimääräiseen kokoukseen toimitetaan alkuviikon aikana.

Kokouksessa hallitukseen valittiin:

  • lippukuntatuesta vastaava hallituksen jäsen: Laura Tiainen (TT) jatkokaudelle
  • kasvatuksen ikäkausiosa-alueesta vastaava hallituksen jäsen: Sanna Liikka (LSS)
  • Kasvatuksen taito-osa-alueesta vastaava hallituksen jäsen: Otto Turunen (JNV) jatkokaudelle

Oton kausi on poikkeuksellisesti kestoltaan vain vuoden, jotta kasvatuksen osa-alueet saadaan jatkossa vaihtumaan eri tahdissa.

Lisäksi jäsenkokousdelegaatioon valittiin Heini Jokinen (KoVa), Annika Ampuja (LSS) sekä Lauri Tuominen (LSV) ja varalle Veera Parikka (EPS), Jenni Kainlauri (LWS) sekä Tiina Puustinen-Mäkelä (KoVa). Vuoden 2023 partioneuvokseksi valittiin Annika Ampuja (LSS), varalle Sami Parta (LW) sekä Laura Tiainen (TT).