L-SP Kouluttaja-KO

Kouluttaja-koulutusohjaajana olet koulutusryhmän jäsen. Koulutusryhmässä teitä on kaksi ja sovitte työnjaosta yhdessä. Vastaatte ROK-kouluttajakoulutuksen ja partiokouluttajakoulutuksen järjestämisestä ja tukemisesta.  Huolehditte kouluttajapankin ylläpidosta ja päivityksestä yhdessä kurssinjohtajien kanssa. Koordinoitte piirileireillä järjestettäviä koulutuksia ja staabien koulutuksia. Vastaatte kouluttajien kiitosillan järjestämisestä. Huolehditte, että yhteistyö koulutusten suhteen muiden piirien kanssa on sujuvaa ja jatkuvaa. 
 
Koulutusryhmän jäsenenä käytät ryhmän työskentelyyn ja pestin hoitamiseen n. 10 - 15 tuntia kuukaudessa. Koulutusryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa. Vuositasolla pääset myös 3 - 4 piirin/SP:n järjestämiin luottiksille suunnattuihin tilaisuuksiin. Koulutusohjaajana sinulla on lisäksi mahdollisuus toimia kurssinjohtajana ja Ko-Gi-kurssilaisten ohjaajana.

Pääset oppimaan: Pestin alkupuolella osallistut koulutusohjaajakoulutukseen ja kehität koulutukseen liittyviä koordinointitaitoja. Opit kouluttamisesta ja kehität sitä yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Tutustut vapaaehtoistuen toiminnanalaan, opit hallitsemaan kokonaisuuksia ja huolehtimaan tiedonkulusta eri toimijoiden välillä.  Pestissä tukenasi ovat koulutusryhmä, piirin koulutuskoordinaattori sekä erilaiset SP:n ja piirin tuottamat vapaaehtoistuen toiminnanalan työkalut ja materiaalit.

Pestin kesto: 2 vuotta

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus

Sinulla on innostunut ja jatkuvasti oppimishaluinen asenne partiokouluttamista kohtaan. Haluat kouluttaa muita ja kehittää partiokoulutusta piiritasolla. Olet käynyt Ko-Gi-kurssin ja mahdollisesti myös partiokouluttajakurssin. Tiedät partion strategian, koulutusjärjestelmän sekä olet perillä ajankohtaisista projekteista ja piirin toiminnasta.

Täytä hakemus