Piiriluottiksille

Täältä löytyvät Etelä-Karjalan Partiolaisten luottamushenkilöiden eli piirin lyhyissä tai pitkissä vapaaehtoispesteissä toimivien partiolaisten tarvitsemat ohjeet ja vinkit.

Kaikkiin mieleen tuleviin  kysymyksiin partiotyöntekijät ja piirihallitus vastaavat mielellään!

Etelä-Karjalan Partiolaiset rekrytoi uusia luottamushenkilöitä mielenkiintoisiin piiripesteihin ympäri vuoden. Eniten pestejä on tavallisesti avoinna vuodenvaihteen aikaan, mutta tekemistä löytyy mihin aikaan vuodesta tahansa. Tällä hetkellä avoinna olevat pestit löydät pestihausta:

Piirin toimintaohjesääntö kuvaa, että piiripestissä voi toimia henkilö, joka on maksanut jäsenmaksunsa, hyväksyy oartion arvopohjan ja sitoutuu partion päämäärään, kasvatustavoitteisiin ja partiomenetelmään. Henkilön tulee olla sitoutunut tehtäväänsä ja sen tavoitteiden toteuttamiseen ja omaa pestissä tarvittavaa osaamista ja kokemusta, mutta ennen kaikkea innostusta. Piirin luottiksena voi toimia aikuisten lisäksi samoaja- tai vaeltajaikäiset.

Piiriluottiksena toimiminen avaa uusia ovia partiomaailmassa, kun laajennat horisonttiasi kotilippukuntaa kauemmas. Pestit ovat monipuolisia ja kehittäviä, ja niistä voi olla hyötyä myös työelämässä.

Luottispestin kestosta sovitaan aina erikseen, mutta se on usein 1 tai 2 vuotta. Projektien tapauksessa pestin kesto on yleensä läpi projektin, huomioiden myös projektin loppuraportoinnin. Kaikki pestit avataan hakuun Kuksaan ja jokaisen pestattavan kanssa käydään pestikeskustelut.

Jos et löydä avointen pestien joukosta juuri nyt sinua kiinnostavaa pestiä, voit aina olla rohkeasti yhteydessä kiinnostavan toiminnanalan hallituksen jäseneen tai ryhmän tai jaoston puheenjohtajaan. Jos et tunne suoraan oikeaa henkilöä, voit aina pyytää apuja myös toimihenkilöiltä.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan!