Taipalsaaren Taivaltajien sudenpentulauma Iloiset Pikachut teki siirtymäretken. Tämän yöretken aikana näistä sudenpennuista tuli seikkailijoita. Lähes helteisen lämmin sää, hyvät retkiruuat ja partiokaverit tekivät retkestä onnistuneen.

Sudenpentulauma Iloiset Pikachut teki siirtymäretken seikkailijoiksi lippukuntamme käytössä olevaan leirisaareen Taipalsaarella. Vaikka oltiin jo reippaasti syyskuun puolella, osui retkeen kesäisen lämmin viikonloppu. Hieman jännitystä toi paikkakunnalla havaitut sinileväesiintymät, mutta tarkassa syynissä emme löytäneet saaren ympäriltä onneksi levää.

Hyvin tarkenee uida
Kuva: Maija Vepsäläinen

Saareen soudettuamme aloitimme retkipuuhat teltan pystytyksellä. Pienellä opastuksella se sujuikin mallikkaasti ja pian retkeläiset pääsivät tekemään petejä ja asettumaan ”taloksi”. Pian olikin jo aika syödä. Ruuaksi oli kasvissosekeittoa. Ruuan jälkeen retkeläiset pääsivät uimaan ja viihtyivätkin vedessä pitkän tovin. Uinnin jälkeen sudenpennut saivat tehtäväksi pohtia mitä kaikkea ovat partiossa vuosien varrella tehneet ja piirtää omat partiopolkunsa.

Teltta saatiin kasattua yhteistuumin
Kuva: Juha Hyväri

Illan alkaessa hiljalleen hämärtyä, lapset tekivät yhteistyössä iltanuotion. Iltapalaksi oli hampurilaisia nuotiolla valmistettuna. Jälkiruuaksi oli perinteiset vaahtokarkit. Leirisaareen iltapalan aikana laskeutunut pimeys jännitti retkeläisiä kovasti ja sai mielikuvitukset laukkaamaan. Tästäkin kuitenkin selvittiin ja pian retkeläiset voittivat pelkonsa ja alkoivat tottua pimeyteen. Loppujen iltatoimien jälkeen sudenpennut rauhoittuivat nukkumaan aikansa vielä supateltuaan.

Iltapalaksi hampurilaisia
Kuva: Maija Vepsäläinen

Aamulla heräsimme auringonpaisteeseen. Pienen seikkailijakasteen jälkeen tuoreet seikkailijat pääsivät valmistamaan aamupuuroaan trangialla. Puurosta tuli kuulemma hyvää ja vatsat tulivat täyteen. Aamupalan jälkeen pakattiin tavarat, purettiin teltta ja laitettiin paikat kuntoon. Auringon paistaessa lämpimästi soudimme takaisin mantereelle ja päätimme retken. Tästä alkaa tuoreiden seikkailijoidemme uudet seikkailut jo hieman isompina partiolaisina!

Aamupuuro valmistui trangialla
Kuva: Maija Vepsäläinen