Joutsenon Ainotytöt järjestivät Tyyliä ja meininkiä -juhlaretken 75 vuoden kunniaksi! Retkellä tutustuttiin partiointiin “ennen vanhaan” ja siihen, mitkä asiat olivat tyypillisiä eri aikakausina.

Perjantai 12.9.

Retki alkoi perinteisellä retkikasteella, jossa retkeläiset saivat uuden partionimen. Ensimmäisenä limaseoksesta piti etsiä pieniä esineitä silmät sidottuna. Seuraavaksi piti kulkea sokkona lyhyt matka narua pitkin, jonka päässä retkeläiselle annettiin uusi partionimi pyykkipojalle. Taustalla soi jännittävää musiikkia. Tämän jälkeen lapsen piti heittää kiveä ämpäriin. Kun kaikki olivat päässeet maaliin, jokainen valattiin kastettiin uudella partionimellä.

Retkikasteen jälkeen oli aika iltapalalle ja muille iltapuuhille. Johtajat kävivät seuraavan päivän kulkua läpi myöhemmin illalla.

Lauantai 13.9.

Aamu alkoi lipunnostolla ja partiopaidat päällä. Aamupalan jälkeen kierrettiin “partio kautta aikain” -rasteja, joissa tutustuttiin partiointiin “ennen vanhaan” ja siihen, mitkä asiat olivat tyypillisiä tiettyinä aikakausina partiossa.

70-luvun rastilla taiteltiin kirppuja, jotka ovat tunnettuja siitä, että niillä voidaan ennustaa jotain, esittää kysymyksiä tai voidaan antaa jokin tehtävä.

80-luvun rastilla päästiin Jiippi-piirileirin tunnelmaan. Tällöin toisen palvelu ja kehitysyhteistyö oli keskeisessä osassa ja samalla myös Sambia -markkinat. Näin ollen jokainen pääsi vuorotellen puhdistamaan kaverin kädet tai jalat sekä lakkaamaan kynnet. 90-luvun rastilla oli suklaansyöntikisa ja samalla leikittiin “Vaarin vanhat villahousut” -leikkiä.

Lounaan jälkeen oli vielä kaksi rastia, joista toinen sijoittui 2000-luvulle. Rastilla oli Kahoot ja siellä kuultiin johtajien omia kokemuksia finnjamboreista; vuoden 2016 Roihusta ja 2022 Kajosta. Toinen rasti oli “Ainot 2.0 -työpaja”, jossa mietittiin, millaista Ainojen toiminta voisi olla tulevaisuudessa. Tätä pohdittiin muun muassa keksimällä uusia sanoja Aino-lauluun ja -huutoon.

Perheet saapuivat välipalan jälkeen, jolloin lapset saivat mennä saunaan ja Saimaan syleilyyn tai vaihtoehtoisesti eri toimintapisteisiin. Valittavat aktiviteetit oli sytykkeiden teko joulumyyjäisiin tai avaimenperän sekä retkimerkin teko.

Iltaohjelmassa oli yhteislauluja, leikkejä sekä tietysti johtajien näytelmä, jossa jokaisella henkilöllä oli eri aikakauteen liittyviä vaatteita sekä asenteita. Esimerkiksi 80-luvun Tarja oli energiapakkaus ja hänellä oli värikäs tuulipuku. Lopuksi oli tarina tulen vartijasta.

Sunnuntai 14.9.

Viimeinen retkipäivä alkoi perinteiseen tapaan lipun nostolla. Aamupalan jälkeen oli pakkaamista ja leikkejä. Retki päättyi yhteiseen sisaruspiiriin ja sähkötykseen.