Joutsenon Ainotytöt järjestivät Lehtien havinaa-syysretken 28.–29.9.2024 Ononrannan metsästysmajalla. Retken teemaksi nousi syksyn lisäksi rohkeus ja uusien asioiden kokeileminen.

Lauantai
Retki alkoi lauantaina lipunnostolla. Tämän jälkeen seikkailijat ja tarpojat menivät pystyttämään puolijoukkuetelttaa, kun samalla sudenpennut käyttivät ensimmäistä kertaa trangioita ja valmistivat niillä osittain omenakaurapaistosta. Jokainen sai pilkkoa omenoita, mikä tuntui aluksi jännittävältä, mutta hienosti se meni! Välipalaksi oli pinaattilettuja kera hillon, hedelmiä ja tietysti kaakaota/sekamehua.


Myös muita uusia asioita päästiin kokeilemaan. Päivällä lapset saivat tehdä avaimenperän nahasta sekä koristella ne heijastin kankaalla ja helmillä. Nuoremmilla oli myös luontobingoa. Ulkona tapahtui myös majan rakentelua. Päivälliseksi oli lihapullia kermakastikkeessa, makaronia ja salaattia (porkkanaraaste, minitomaatit, kurkku). Myös rieskaa tarjottiin. Juomaksi oli sekamehu ja vesi.


Osalla lapsista oli ensimmäinen yöretki ulkona. Uudet seikkailijat pääsivät kipinämikoiksi telttaan, mikä oli mieleenpainuva ja kiehtova kokemus. Iltaohjelmaan kuului musavisa, partiolaulut, vitsinurkka, tanssiminen, musiikkiesitys ja pantomiimi. Nämä kaikki ohjelmat vaativat jokaiselta rohkeutta. Iltapalaksi oli riisipiirakoita täytteillä, jogurttia, kaakaota/sekamehua ja hedelmiä.

Sunnuntai
Aamu alkoi herätyksellä kello kahdeksan aikoihin. Tämän jälkeen siirryttiin lipunnostoon ja aamupalalle, jossa tarjoiltiin mannapuuroa kera mehukeiton, sämpylöitä/ruispaloja ja kaakaota/tuoremehua. Seuraavaksi vuorossa oli teltan purku, putsaus ja pakkaus. Viimeisimmässä aktiviteetissä rakennettiin puujalat, jonka jälkeen oli kisaviesti. Lounaaksi oli juuressosekeittoa, leipää ja juomana vesi/mehu. Lopuksi oli tietysti vielä lipunlasku.
Retki oli täynnä positiivisia ja jännittäviä kokemuksia! Myös retkivartioissa saatiin uusia ystäviä.
