Parikkalan Ilvekset eli, Pilvekset aloittivat aktiivisesti viikkoryhmien yhteisten retkien pitämisen viime vuonna. Taustalla aatos, että vaatimattomallakin aikuisporukalla saadaan järjestettyä aktiviista retkitoimintaa kaikille ikäkausille. Tällä hetkellä aktiviisia aikuisia on toiminnassa mukana noin 10 ja lapsia viikkotoiminnassa noin 30. Tällä kokoonpanolla Pilvekset järjestävät viikkotoiminnan lisäksi joka kuukausi yhden päivä- tai viikonloppuretken. 

Edellisellä retkellä Pilvekset pääsivät nauttimaan mitä upeimmasta säästä -ja aivan kolon lähimaastoissa. Päivän aikana narrailtiin ahvenia viereisen Simpeleenjärven jäällä (ja jopa saatiin sellaisia) ja harjoiteltiin jäistä pelastautumista. Laskettiin mäkeä, tutustuttiin ambulanssiin sekä ensivasteen toimintaan ja herkuteltiin eväillä kolon pihassa, nuotion äärellä. Mukana oli 30 retkeläistä sekä muutama aikuinen perheenjäsen mahdollistamassa yhteisen retken.

Kuva: Anne Venjärvi

Timo Huttunen, sudarin isä, esitteli erilaisia pilkkejä, porakone kairaa ja kaikuluontaimen käyttöä pilkkimisessä. Kaikuluotaimen näytöltä sai kurkkia, kuinka jään alla kalat kurkistelivat pilkin päässä pilkistävää herkkua. Pyry Tynkkynen, Maaret Berg-Tynkkynen ja Jimi Näreaho seikkailijoiden luotsit silmä tarkkana. 

Pilkkiminen oli niin hauskaa, etteivät kaikki olisi malttaneet lähteä. Kuva: Anne Venjärvi

Maija Laamanen, ilvesten aktiivi sekä Harri Hernesmaa, sudarin isä esittelivät ambulanssin toimintaa sekä jäistä pelastetun ensiapua. Mallina akela, Enni Immonen jonka akela, Riikka Poutanen oli hinannut pois ”avannosta”. 

Maija Laamanen, ilvesten aktiivi, sekä Harri Hernesmaa, sudarin isä, esittelivät ambulanssin toimintaa sekä jäistä pelastetun ensiapua. Mallina akela, Enni Immonen, jonka akela, Riikka Poutanen, oli hinannut pois ”avannosta”. 

Kuva: Niina Ikonen

Retkien yksi tärkeimpiä asioita on eväiden syöminen. Makkaraa, ”smööörsejä” ja kuumaa mehua. Nuotiomestareina Niina Ikonen ja Aapo Örn.

Kuva: Niina Ikonen

Pilvesten kolon upea sijainti takaa huimat pulkkamäet heti kolon pihalta. Mäkimestarina toimi Tarja sekä Ville Sysiö. Kuva: Tarja Sysiö