Partiotausta saa liikettä nukkuviin
– Partion ja kirkon yhteistyöllä on juurensa
Syksyllä käydyt seurakuntavaalit ovat ehkäpä hetkauttaneet suuntaan tai toiseen – toivottavasti uurnille – lippukuntien johtajistoa ja pikkupartsareitten vanhempia. Seurakuntavaaleissa suurimman potin korjaa valitettavasti nukkuvien puolue, mutta toisaalta tämä on luonut sen mahdollisuuden, että vähänkään väkeä liikkeelle saavalla ehdokasasettelulla äänestysprosentin saa nousemaan.
Yksi liikkeelle saava ehdokasryhmä onkin ollut partiotaustaiset ehdokkaat, onhan partioliike on ollut kiinteässä yhteistyössä kirkon kanssa siitä saakka, kun se on Suomeen saapunut. Kääntäessä katseemme yli sata vuotta taaksepäin, itsenäisyydestä haaveilevaan luterilaiseen yhteiskuntaan, on helppo ymmärtää, miksi kirkko on ottanut tämän tuontitavaraa olevan harrasteen siipiensä suojiin; partiolupauksessa kun partiolainen lupaa rakastaa jumalaansa, isänmaataan ja ihmiskuntaa, eli nämä kaikki kohdat ovat olleet suorastaan täydellisen yleviä tulevaa hyvinvointiyhteiskuntaa rakentaessa.
Vuosikymmenten vierittyä kirkko ja partio ovat voineet paksusti ja partioliike on levinnyt maamme joka kolkkaan, ja maaseudun autioituessa osin jo poiskin. Seurakunnat ovat suoneet partiotyölle panoksia vaihtelevasti, työntekijöiden ja luottamushenkilöiden taustoista ja intresseistä riippuen, mistä näemme liki ääripäiden esimerkit vertaamalla naapurikaupunkeja Imatraa ja Lappeenrantaa, ja osin ihan Lappeenrannan seurakuntayhtymän sisälläkin. Partiolaiset ja heidän vanhempansa seurakuntien luottamustehtävissä ovatkin avainasemassa kirkon ja partion yhteistyötä vaaliessa, ja hyvien käytäntöjen viemisessä seurakunnasta ja lippukunnasta toiseen. Tässä yhteistyökuviossa täytyy kuitenkin pystyä luottamaan siihen, että molemmat osapuolet voittavat.
Niukkenevien kirkollisverovarojen varjossa kirkon olisi hyvä hahmottaa se, että partion kautta se voi tavoittaa suuren määrän lapsia ja nuoria, joille sen työntekijäresurssit eivät muuten riittäisi. Toisaalta partiossa ja partiojohtajina meidän tulee muistaa pitää yllä ja näkyvillä suhdettamme kirkkoon ja Jumalaan. Näistä jälkimmäiseen vaikuttaa tietysti kunkin oma henkilökohtainen usko, mutta ensin mainitun osalta ”tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa” ei jätä tulkinnanvaraa esimerkiksi kirkkoon kuulumisen suhteen.
Luottamushenkilöiden ja partiojohtajien on hyvä pitää ohjenuorana ote SP:n ja Ev.lut. kirkon välisestä yhteistyösopimuksesta:
Suomen Partiolaiset — Finlands Scouter ryllä ja Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla
on pitkä yhteinen historia, josta seuraa hyvä yhteistyö kirkon ja järjestön välille. Partio
on lähtökohdiltaan kristillisestä taustasta syntynyt ja kasvanut liike ja siten tätä taustaa ei
tule piilottaa. Samalla on huomioitava nykyisen positiivisen uskonnonvapausajattelun
hengessä myös toisin uskovat heidän vakaumustaan kunnioittaen.
