Toimitus sai pyynnön, että jakaisimme uudelleen piirin villasukkien teko-ohjeen vuodelta 2020. Ohjeen on laatinut Jenni Kainlauri Lappeenrannan Wallisirkuista. Ja eikun tikuttamaan itselle ja miksei kaverillekin uudet sukat!

Kuvassa näkyy henkilön jalat, joissa on piirin villasukat.
Kuva valmiista sukista.

Villasukkaohje

Kirjoneulesukat: Malliohje noin kokoa 39 

Lanka: Novitan 7 veljestä tai vastaava, 150g/300m 

Puikot: Oman käsialan mukaan. Mallisukka neulottu 3½ puikoilla.

Merkkien selitykset 

s = silmukka 

*- – – * = toista merkkien väliä ohjeen mukaan 

I = oikein  

─ = nurin 

〇 = langankierto puikolle 

∞∞∞ = Nosta 1s neulomatta, neulo 2 oikein. Vedä nostettu silmukka neulottujen silmukoiden yli.

Aloita ohjeen lukeminen vasemmasta ylänurkasta. (Tai vaihtoehtoisesti käännä ohje nurinpäin, jos olet tottunut lukemaan neuleohjeita oikeasta alanurkasta.) 

Varsi 

Luo punaisella langalla 55s ja jaa puikoille 15-15-15-10. Kerroksen vaihtumiskohta 4. ja 1. puikon välissä säären takaosassa ja jalkaterän pohjassa. 

Neulo valepalmikkoa ja välikerroksia ruutupiirroksen mukaan. Tee vielä yksi välikerros punaisella kaikki oikeaa. Lisää tasaisin välein yhteensä viisi silmukkaa. 

Työssä on nyt 60 silmukkaa. Aloita kirjoneule ruutupiirroksen mukaan. Kirjainosion voit silmukoida jälkikäteen punaisella langalla. Itse neuloin punaisella vain kolme keskimmäistä riviä, koska lanka kulki kätevästi mukana koko kerroksen ajan ristikuvion vuoksi. HUOM! Nimesi voi olla eri pituinen kuin mallissa, joudut ehkä vähentämään/lisäämään ristikuvioiden määrää. Ruutupaperi auttaa hahmottamaan kirjainten asettelua. 

Tee tarvittavat kavennukset aina 1. puikon alussa ja 4. puikon lopussa. Neulo ensimmäisen puikon alussa 1 silmukka oikein ja seuraavat kaksi silmukkaa oikein yhteen. Kun 4. puikon lopussa on jäljellä 3 silmukkaa, tee ylivetokavennus (nosta yksi silmukka neulomatta, neulo seuraava silmukka oikein ja nosta neulomatta jäänyt silmukka neulotun yli). Neulo viimeinen silmukka oikein. 

Kantalappu 

Kantapäätä varten tasaa silmukat puikoille 13-12-12-13. Neulo kantalappu 1. ja 4, puikon 26 silmukalla. Kantapää neulotaan punaisella langalla. Voit tässä kohtaa katkaista valkoisen langan ja päätellä sen varren silmukoiden sisäpuolelle.  

Neulo kantalappu vahvistettua neulosta. Neulo 1. puikon silmukat 4. puikolle, jätä 2. ja 3. puikko odottamaan. Käännä työ. Nurjalla puolella nosta 1. silmukka neulomatta ja neulo loput silmukat oikein. Oikealla puolella *nosta 1s neulomatta ja neulo 1s oikein*. Toista molempia kerroksia 13 kertaa, yhteensä 26 kerrosta.

Kantapohjan kavennukset 

Aloita kaventaminen nurjalta puolelta. Neulo nurin kunnes puikolla on jäljellä 9s. Neulo seuraavat kaksi silmukkaa nurin yhteen ja käännä työ. Neulo 8 silmukkaa ”nosta 1 neulomatta, neulo 1 oikein” ja tee ylivetokavennus. Toista kerroksia niin kauan, että sivusilmukat loppuvat. Jaa silmukat kahdelle puikolle 5-5. 

Jalkaterä 

Jalkaterä neulotaan samaa vallikuviota, kuin varressa oli. 

Poimi kantalapun molemmista reunoista 15 silmukkaa ja puikkojen välistä 2 silmukkaa. Siirrä kantalapun silmukat näille puikoille. Nyt 1. ja 4. puikolla on molemmilla 22 silmukkaa. Puikoilla 2. ja 3. on edelleen 12 silmukkaa.  

Aloita jalkaterän neulominen punaisella langalla. Kiilakavennukset tehdään joka toisella kerroksella. 1. puikon lopussa 2 oikein yhteen ja 4. puikon alussa ylivetokavennus. Toista niin kauan, että kaikilla puikoilla on 12 silmukkaa.  

Jatka vallikuviota niin kauan, että jalkaterä on sopivan mittainen.

Kärkikavennukset 

Kärkikavennus tehdään leveällä nauhakavennuksella. Tee kolme ensimmäisen kavennuksen jälkeen välikerrokset, sen jälkeen kavenna joka kerroksella. Kavennukset tehdään näin: 1. ja 3. puikolla neulo puikon loppuun, kunnes jäljellä on kolme silmukkaa. Neulo kaksi silmukkaa oikein yhteen ja viimeinen silmukka oikein. 2. ja 4. puikolla neulo puikon 1. silmukka oikein ja sen jälkeen ylivetokavennus.

Viimeistely 

Kirjo toiseen varteen oma nimesi ja toiseen E-KP. Päättele langanpätkät ja olet valmis!