Joulukuu oli Enson Partiosiskoissa tekemisen täyteinen. Tunnetusti kiireisenä partiokuukautena tiedetty joulukuu piti sisällään perinteisten joulumenojen, kuten laatikkotalkoiden, kynttilöidensytytyksen ja itsenäisyyspäivän soihtukulkueen lisäksi monenlaisia kokoontumisia ja pikkujouluja.
4.12. – Johtajiston pikkujoulut
Tällä kertaa johtajahuolto järjestettiin pikkujoulujen merkeissä. Ohjelmassa oli kolmen ruokalajin illallinen. Vaihdettiin pienet lahjat, tällä kertaa lahja piti olla semmoinen mikä löytyy jo kotoa, mutta ei itse tarvitse ja haluaa laittaa kiertoon toiselle. Ohjelmassa oli myös musavisa, puheita toisille, sekä hauskaa yhdessäoloa ja jutustelua.
11.12. – Perhepartion pikkujoulut
Perhepartion pikkujouluja vietettiin 11.12. Päivärannan kodalla. Osallistujamäärä kutistui sairastumisten ja muiden menojen vuoksi. Paikalla oli 3 perhettä. Mukavat pikkujoulut saimme poissaoloista huolimatta vietettyä. Kisattiin pulkkaviestissä, laskettiin mäkeä ja paistettiin lettuja.
12.12. – Sudenpentulauma Kissankäpälien päätösdisco
Sudenpentulauma Kissankäpälien kaudenpäätösdisco pidettiin kololla 12.12. Discoon osallistui 19 sudenpentua, kolme supejohtajaa ja neljä samoajaa henkilökuntana. Meillä oli punainen matto, ilmapalloja ja kolo koristeltiin valoilla. Nautittiin alkumalja ja syötiin herkkuja. Tietenkin myös tanssittiin, kuten discossa kuuluu. Lopuksi kaikki Kissankäpälät palkittiin kunniakirjoilla.
12.12. – Tarpojavartio Käpyjen pikkujoulut
Tarpojavartio Kävyt vietti pikkujoulujaan 12. joulukuuta. Harmillisesti olimme saaneet omalta kololtamme häädön, sillä sudenpennut tarvitsivat koko koloa päätösdiscoaan varten. Ongelmanratkaisukykyisinä ja reippaina partiolaisina aloitimmekin kokouksemme vuoksen toiselta puolelta mäkkäriltä, josta sitten kävelimme kololle sudenpentujen kokouksen päätyttyä. Kololla pelasimme lautapelejä ja ratkaisimme ryhmän Twister-kuninkuuden.
13.12. – Vaeltajavartio Yucan pikkujoulukokous
Vaeltajavartio Yucca vietti omia pikkujoulujaan tiistaina 13. joulukuuta. Kolon keittiö oli kovassa käytössä, kun riisipiirakat ja joulutortut valmistuivat ja glögi kiehui liedellä. Vaihdettiin kuulumiset, kuunneltiin joulumusiikkia ja pelattiin lautapelejä.
15.12. – Lippukunnan pikkujoulut
Parin vuoden tauon jälkeen pääsimme virittäytymään joulutunnelmaan myös yhdessä koko lippukunnan voimin! Pikkujouluihin tulikin paikalle paljon partiolaisia. Illan ensimmäinen ohjelmanumero oli etsiä varastosta tonttujen piilottamat konvehdit, ja taitavat etsijät löysivätkin herkut mallikkaasti.
Ohjelmassa oli myös pikkujoulujen perinneleikki eli nimiviltti. Koska yhteisiä pikkujouluja ei ole pidetty pariin vuoteen leikki oli uusi joillekin osallistujille. Joistakin unohduksista huolimatta onnistui leikki kaikilta hienosti. Tämän jälkeen leikittiin vielä lohikäärmeleikki, sekä laulettiin joululauluja.
Joulupukki-laulun jälkeen tontut olivatkin jo oven takana odottamassa lahjojen jakoa. Tontut olivat kuitenkin hyvin ujoja eivätkä uskaltaneet tulla ennen kuin kaikki kävivät lattialle istumaan sulkien silmänsä. Pian kuuluikin jo kulkusten kilinää ja kevyitä askelia. Tonttujen poistuttua kaikki saivat avata silmänsä, ja jokaisen eteen oli ilmestynyt lahja.
Lahjojen avaamisen ja ihmettelyn jälkeen vuorossa oli ruokailu. “Joulu on taas” -ruokalaulun jälkeen jokainen sai ison annoksen puuroa kanelisokerilla, sekä juotavaksi lämmintä glögiä. Tietenkin jälkiruoaksi oli tarjolla pipareita ja konvehteja. Pikkujoulut kuluivat nopeasti hyvässä seurassa ja pian olikin aika lähteä kotiin, mutta ei ennen paria viimeistä leikkiä sekä sisaruspiiriä.
16.12. – Vaeltajien yhteiset pikkujoulut
Vaeltajien pikkujouluja vietettiin 16.12. rennoissa tunnelmissa. Teemana oli ”överiruma” joulu, joten saimme pukeutua myös sen mukaisesti. Syötiin hyvin, vaihdettiin lahjoja ja kisailtiin erilaisissa peleissä. Uudet vaeltajat pääsivät myös testaamaan tietämystään leikkimielisissä kisoissa.
Joulukuun partioputken päätteeksi lepo tuli monelle tarpeeseen, mutta joululoman jälkeen Epsit suuntaavat uuteen vuoteen taas täydellä teholla.